Aikabudjetti on työkalu kokonaisuuden hahmottamiseen

Olen kolmatta kertaa Jaana Pohjolan pitämällä Tyytyväinen koira – onnellinen omistaja kurssilla. Jokaisella kurssilla ensimmäisiä asioita on ollut aikabudjetin tekeminen. Se on koiran puuhastelujen havainnoimista ja kokonaisuuden hahmottamista. Aikabudjetti kertoo minkälaisista asioista koiran päivä koostuu. Aikabudjettipiirakoiden tekeminen tuntuu alkuun työläältä, mutta kun siitä tulee tapa, niin se on informatiivista ja yllättävän koukuttavaa!

Ensimmäisen piirakan päivä sisälsi:

  • Liikuntaa 2,5 h metsässä
  • ”Harrastukset” 3,5 h kotiovelta kotiovelle
  • Unta ja itsenäistä oleilua 18 h

Ruoka tarjottiin kahdesti päivässä suoraan kupista, eikä siihen montaa minuuttia mennyt, joten syöminen ei päässyt tällä kertaa piirakkaan mukaan.

Piirakan voi tehdä päivätasolla tai siitä voi esimerkiksi avata jonkun palasen ja tarkastella sitä muun muassa käyttäytymisen monimuotoisuuden näkökulmasta. Yksi tarkasteltava piirakan palanen voi olla esimerkiksi harrastukset, jonka voi purkaa kotiovelta kotiovelle.

Kotiovelta kotiovelle kului aikaa 3,5 h ja siihen kuului, että koirani:

  • Matkusti 0,5 h autossa hallille
  • Odotteli 1 h autossa
  • Harjoitteli 1 h, joka sisälsi muun muassa alku- ja loppukävelyt
  • Odotteli 0,5 h autossa, kun kävin kaupassa
  • Matkusti 0,5 h autossa kotiin

3,5 tunnin ”harrastusajasta” suurin aika kului autossa olemiseen. Voisikin pohtia, että onko harrastuskoiran suurin harrastus auton takaluukussa oleminen?

Lopuksi vielä yksi koirieni (3v., 9v. ja 12v.) kotipäivän aikabudjetti, joka sisälsi:

  • Syömistä 0,5 h koirat saivat aamulla ja illalla ruokansa kuviokupista
  • Treenejä 1 h tämä aika sisälsi kolmen koiran sisällä tapahtuvat Nose Work-treenit eli siihen kuului sekä aktiivista taukoilua että aktiivista tekemistä
  • Liikuntaa 2 h metsässä lenkkeilyä, josta puolet ”uudessa” metsässä
  • Unta ja itsenäistä oleilua 20,5 h
Continue Reading

Do as I Do – innovatiivinen lähestymistapa koirien koulutukseen

Tänä vuonna tulee 21 vuotta ensimmäisen koirani syntymästä. Koiraharrastuksen alkutaipaleella käytin lähes pelkästään houkuttelua toiminnan aikaansaamiseksi. Sen jälkeen mukaan tulivat poimiminen, sheippaaminen ja kohdetyöskentely. Houkuttelu alkoi vähentyä ja jossain vaiheessa se oli jopa pahasta, koska sheippaamisesta tuli jotenkin the ainoa oikea. Tänä päivänä olen todella paljon avoimempi ja on hienoa antaa itselleen lupa hyödyntää kaikkia toiminnan aikaansaamisen muotoja tarpeen mukaan. Viikonloppuna olin tutustumassa sosiaalisen ja mallista oppimisen saloihin Claudia Fugazzan ja Sara Tagliatin pitämässä Do as I Do seminaarissa Forssassa.

Do as I Do on menetelmä, jossa hyödynnetään koiran taipumusta ottaa mallia myös ihmiseltä. Kopioiminen viedään vihjeen alle, jolloin sen avulla voidaan opettaa uusia tehtäviä tehokkaasti. Sen sijaan, että kaikki pitäisi oppia yrityksen ja erehdyksen kautta, niin koira voikin hakea informaatiota ihmistä tarkkailemalla ja oppia sen kautta.

Koiralle opetetaan sääntö: kopioiminen. Koira oppii, että ihmisen käyttäytyminen/toiminta ennustaa mitä senkin odotetaan tekevän. Kun koira on oppinut kopioimisen, voidaan kopioimista käyttää toiminnan aikaansaamisen keinona ja uusien toimintojen opettamisessa.

Korkean tason prosesseja

Ennen ajateltiin, että vain ihminen pystyy kopioimaan ja oppimaan mallista. Tieteessä se ajatellaan korkeampana aivotoimintana. Koiria on testattu ja niiden on osoitettu olevan sosiaalisia oppijoita. Tästä huolimatta sosiaalista oppimista ei ole käytetty laajasti koirien koulutuksessa. Do as I Do ei ole eläintenkouluttajien kehittämä, vaan metodi on kehitetty tutkimuskäyttöön. Kun hyödyt huomattiin, niin tutkijat ajattelivat, että myös eläintenkouluttajat voisivat hyötyä siitä.

Do as I Do tulee koko ajan tunnetummaksi ja suositummaksi. Se on mahtava lisä kouluttajan työkalupakkiin. Tekniikkaan voi tutustua muun muassa lukemalla aiheeseen liittyvän kirjan.

Tykkään kaikista uusista työkaluista. En poista työkalupakista mitään työkalua, mutta mieluusti hankin sinne uusia ja opettelen käyttämään niitä.

Kaikkea ei voi imitoida

Ei tarvitse hylätä vanhoja metodeja, mutta kannattaa ottaa mukaan uusia. Do as I Do ei ole ainoa tapa. Kaikkea ei voi edes imitoida, eikä näin ollen kaikkea voi opettaa DAID menetelmällä. Eikä Do as I Do tekniikkaakaan ole ilman assosiatiivisia menetelmiä – opettaessa kopioimista eli Do as I Do sääntöä, tarvitaan siihen pohjalle assosiatiivisia menetelmiä. Suurimmat hyödyt ovat sosiaalisen oppimisen yhdistelmästä muiden tekniikoiden kanssa. Sosiaalinen oppiminen yhdistettynä operanttiin ehdollistamiseen tekee operantista ehdollistamisesta tehokkaampaa.

Do as I Do on myös pentuystävällinen tapa, mutta pennuilla on muutakin tärkeää oppimista kuin DAID protokolla. Kannattaa kuitenkin hyödyntää pentujen spontaania taipumusta oppia sosiaalisesti – ja palkata näistä sosiaalisesti. Koiranpentua kiinnostaa mitä ihminen tekee ja se ottaa mielellään mallia ihmisestä toisin kuin sudenpentu! Koiria kouluttaessa on käytössä enemmän tapoja kuin muiden lajien kanssa. Koiria ei tarvitse kouluttaa kuin ne olisi rottia tai kyyhkyjä. Sosiaalinen oppiminen on koirien ensisijainen oppimismenetelmä.

Kopioimisen opettaminen

Matkiminen opetetaan tutuilla tehtävillä, jotka koira osaa hyvin ja tekee ne pelkästä suullisesta vihjeestä (ei yhtään elettä apuna). Jos ei tiedä mitä jokin sana tarkoittaa, niin sitä saattaa alkaa katsomaan eleistä mitä se sana voisi tarkoittaa.

Ensimmäisessä vaiheessa on kolme erilaista tehtävää. Sellaisia, jotka sopivat matkittavaksi ja joita ihmisen on helppo imitoida. Jos kolmeen tehtävään sisältyy kohteita, niin kaikki kohteet ovat matkimisharjoituksissa samaan aikaan esillä. Saman treenisession sisällä ei muuteta kohteiden yms paikkoja, vaan asetelma pidetään samana. Eri treenisessioihin kannattaa muuttaa asetelmaa.

Matkittavaksi sopivia tehtäviä ovat muun muassa:

  1. Maahanmeno
  2. Pyöriminen
  3. Esineen nostaminen
  4. Kohteen koskeminen nenällä
  5. Kohteen koskeminen jalalla
Orientoituminen harjoitteluun

Koiran aloitusasento ja paikka pysyvät demonstraation aikana samana. Myös ohjaajan asento ja sijainti. Ohjaaja on peilikuvana koiran edessä. Koira ja ohjaaja ovat lähekkäin – myös mahdolliset kohteet ovat lähellä. Koiran eikä ohjaajan rintamasuunta ole objekteja kohti.

Pystyykö koira kohdetehtävän jälkeen luopumaan kohteesta ja tekemään muuta?

Jos matkimistehtävänä on esimerkiksi esineen/pallon nosto, niin se pidetään vain objektina, ei palkkiona. Ei siis palkata sillä.

Kun on pidempiä ja vaikeampia tehtäviä, niin on tärkeää, että koiralla on vahva paikallapysyminen. Koira pysyy paikallaan ja tarkkailee tulevaa tehtävää.

Seminaarissa oli mukavan lämmin ja rento oppimisen ilmapiiri.
Tapahtuman järjestelyistä vastasi Koirakoulu Vainuvoima ja Smartdog.

Continue Reading

Esikuvani

Minun esikuvani löytyy Suomesta. Ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, koska Suomestakin löytyy hienoa osaamista. Saan esikuvaltani raikkaita ajatuksia ja toimivia ideoita takataskuuni koirien kanssa toimimiseen.
Esikuvani on rohkea – hän uskaltaa ajatella laatikon ulkopuolelta.
Esikuvani on innovatiivinen – ihailen hänen luovuutta ja kekseliäisyyttä sekä taitoa soveltaa. Ihailen myös hänen haluaan kehittyä ja kehittää.

Vaikka olisi minkälainen koira, niin hän ei lokeroi, ei vertaa muihin, eikä syyllistä ohjaajaa – vaan keskittyy saamaan molemmista parhaat puolet esiin. Hän kannustaa ja tekee kaikkensa löytääkseen ratkaisuja. Raikkaita ja simppeleitä ajatuksia. Tiedostaa läpimurrot ja iloitsee niistä vilpittömästi yhdessä valmennettavan kanssa. Kuuntelee ja kannustaa. Hänen treeneissä onnistuu ja kukapa ei rakastaisi onnistumisen elämyksiä?

Kävelevä tietopankki, joka muistuttaa tärkeistä teemoista ja arvoista

– Koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi parantaa oppimistuloksia ja parantaa koiran mielialaa. Sopivat olosuhteet ja lajityypillisten tarpeiden tunnistaminen auttavat pitämään koiran terveenä ja tyytyväisenä. Kun koira on tyytyväinen, voi omistajakin olla onnellinen, idolini Jaana Pohjola kirjoittaa blogissaan.

Löysin Jaanan kirjoittaman Eläinkoulutusblogin joitakin vuosia sitten. Siitä lähtien olen ollut blogin ahkera lukija. Keräsin jouluna suosikkipostauksiani Jaanan blogista. Olen saanut blogista paljon ideoita ja inspiraatiota – myös oma sanavarastoni on karttunut. Allaolevat sanat ovat tulleet Jaanan blogista hyvin tutuiksi ja niistä on tullut myös itselle harjoittelua ohjaava tukirunko. Ja koska elämä ei ole pelkkää harjoittelua ja lajitreeniä, vaan suurin osa ajasta on arkea, niin käsitteistä ja niiden merkityksestä on tullut elämäntapa. Ne ovat läsnä 24/7.

  1. Omaehtoisuus
  2. Valinnan mahdollisuus
  3. Hallinnan tunne
  4. Aito motivaatio
  5. Tukitaito
  6. Taustataito
  7. Turva-ankkuri
  8. Aikabudjetti
  9. Lämpökausi
  10. Kumppani, ei fillari

Luen Jaanan blogista pääasiassa julkiset osat ja joka kerta niistä tulee joku ajatus pohdittavaksi. Välillä käyn kurkkaamassa myös jäsenosia ja niistähän löytyy aina vaikka mitä lisää aiheeseen liittyvää. Hyödynnän myös sivuston oikeassa yläkulmassa olevaa suurennuslasin kuvaa. Sitä klikkaamalla avautuu pieni laatikko, jossa lukee Etsi blogista. Siihen voi kirjoittaa esimerkiksi jonkun edellä mainituista sanoista tai jonkun muun. Kun tämän jälkeen klikkaa enteriä, saa näkyviin kaikki aiheeseen liittyvät kirjoitukset. Mahtava kirjasto! Kiitos Jaana, kun jaksat jakaa ajatuksiasi ja kirjoittaa hyvää mukaansatempaavaa blogia! <3

Tokon Freestyle

– Mitäs ajattelit tehdä Funin kanssa?
– Jotain saman tyyppistä kuin viimeksi
– Oletko kokeillut tokon Freestyleä?
– No en ole koskaan kuullutkaan!

Jaana ei ehkä tiedä tokosta mitään, mutta sitäkin enemmän eläinten hyvinvoinnista, käyttäytymisestä ja oppimisesta sekä tietää miten asenne, motivaatio ja suhde rakennetaan. Ei lajitaidoista tarvitse mitään tietääkään jos on omaksunut edellä mainitut ja osaa soveltaa. Ja on idearikas! Tokon Freestyle on siitä hauskaa, että siinä ei tapahdu virheitä – siinä menee koko ajan kaikki oikein.

Vaikka koulutusmenetelmät olisivat hattaraa ja sateenkaaria, eläimen valinnanvara voi olla melko ohut.

– Kouluttaminen on yksi hyvinvointitekijä – se vaikuttaa eläimen ja omistajan suhteeseen. Parhaimmillaan kouluttaminen on kognitiivinen ja sosiaalinen virike eläimelle – kuitenkin ainoastaan silloin, kun eläimellä on rehellinen valinnan vapaus joko olla koulutustilanteessa tai olla olematta. Virikkeestä puhuttaessa kyseessä on aina omaehtoinen toiminta eläimen puolelta, Jaana kirjoittaa Hyvinvoinnin monta puolta blogitekstissään.

Kumppani, ei fillari

Olen oppinut Jaanalta erityisesti vuorovaikutuksesta koiran kanssa sekä miten koiralle annetaan mahdollisuuksia vaikuttaa harjoituksiin. Harjoitukset voivat liittyä kaikkeen: arkeen, harrastuksiin, koiran hoitamiseen ja käsittelyihin. Mahdollisuuteen vaikuttaa liittyy myös koiralta kysyminen. Sen hyötyjä on:

  • Tiedon saaminen koirasta, sen ajatuksista ja tunnetiloista
  • Koira sitoutuu harjoitteluun paremmin (motivaatio)
  • Häiriöt saadaan haltuun ja niistä tulee ystäviä (asennemuutos)
  • Kysyminen on prosessi, jolla on sinällään jo virikearvo (hyvinvointi, käyttäytymisen monimuotoisuus)
Minä, Fun ja Jaana <3

Kuka on sinun esikuvasi? Löytyykö sellainen Suomesta vai täytyykö lähteä ulkomaille?

Continue Reading