Koirien jouluaatto 2017

Jouluaaton aikabudjetti

Koirieni jouluaattoon kuului erilaisia virikkeitä suunnilleen seuraavanlaisesti

  • 0,5 tuntia kognitiivisia virikkeitä
  • 1,5 tuntia ruokintavirikkeitä
  • 2 tuntia aistivirikkeitä
  • 3 tuntia toiminnallisia virikkeitä
  • 5 tuntia sosiaalisia virikkeitä
  • 12 tuntia unta
Joululahjaksi iso pahvilaatikko

Olin ripotellut isoon pahvilaatikkoon nappuloita, mutta siellä oli myös

  • porkkana tyhjään kartonkilaatikkoon piilotettuna
  • tuoretta kurkkua kahteen tyhjään kartonkilaatikkoon piilotettuna
  • iso KONG jauhelihatäytteellä

Diva aloitti pienten kartonkilaatikoiden repimisestä ja kasviksista, joiden jälkeen siirtyi jauheliha-KONGiin. Maggie ja Fun tekivät päinvastoin: ensin liha ja sitten kasvikset. Ison pahvilaatikon kanssa koirilla meni aika tarkkaan tunti. Lisäpuuhaa tuli pahvin palasten siivoamisesta. Aiemmin päivällä koirat saivat pikku-KONGit, joiden kanssa niillä meni puoli tuntia. Ruokintavirikkeissä on tärkeässä roolissa ruoan etsiminen ja syömiseen käytetyn ajan lisääminen.

Pehmolelujen tarina

Joulupukin säkistä koirille löytyi uudet pehmolelut joulupaperiin käärittynä. Suunnittelin kaupassa mikä lelu tulisi millekin koiralle. Kotona annoin ennen paketoimista koirien valita mikä lelu laitetaan kullekin pakettiin. Fun valitsi ekalla kierroksella kolmesta lelusta vaalean majavan. Diva valitsi omalla kierroksellaan myös vaalean majavan. Olin ajatellut juurikin tuota kyseistä lelua Divalle eli se meni Divan pakettiin.

Fun pääsi toiselle kierrokselle, jossa ei ollut vaaleata majavaa. Kahdesta jäljellä olevasta Fun valitsi jäniksen. Maggie valitsi omalla kierroksellaan kolmesta lelusta ensin tumman majavan ja sitten jäniksen. Jänis oli muhkeampi ja ajattelin, että Maggie tykkää sen suutuntumasta. Se meni Maggien pakettiin.

Fun pääsi kolmannelle kierrokselle, jossa oli taas tumma majava ja jänis – Fun valitsi taas jäniksen. Poistin jäniksen eli jäljellä ei ollut enää kuin tumma majava. Fun sai sen kanssa hyvät bileet aikaiseksi, joten se meni Funin pakettiin.

Jokaiseen päivään pitäisi kuulua riittävästi ulkoilua ja muita virikkeitä. Jos joku virike puuttuu tai jotain ei voi antaa, niin voi antaa enemmän jotain muuta.

Virikerikasta loppuvuotta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *