Agilityn alakoulu

Treenisuunnitelmien sisällysluettelo. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Agilityä hauskasti, sujuvasti, tehokkaasti ja mahdollisimman turvallisesti.

Meidän agilitytalo tulee pitkälti rakentumaan hyppytekniikan päälle ja hyppytekniikka taas pohjautuu kaikkien fyysisten taitojen varaan (kehonhallinta, tasapaino, koordinaatio, liikkuvuus, tuki ja voimaakin pitää olla). Seuraavalle tasolle pääsee, kun edellinen taso on kunnossa. Aikoinaan se oli vitsi, kun suunnittelin, että agilityn rataharjoittelu syntyy, kun lisätään pikkuhiljaa esteitä hyppytekniikkaharjoituksiin. Lopulta se kuulostikin oikein varteenotettavalta ja mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. On koukuttavaa suunnitella radanomaisia treenejä eli ratoja, joissa on myös hyppytekniikkapätkiä.

Kaikki tasot ja kriteerit määritellään aina jokaisen koirakon mukaan.  Koirien yksilöllisyyden takia hyppytekniikkakoulutukseen tai koiran muuhun koulutukseen ei olemassa tarkkaa keittokirjaa, vaan koulutuksessa vaaditaan kokin taitoja mitä ”mausteita” tulee lisätä tai vähentää. Harjoitukset, jotka sopivat minun koiralleni, eivät välttämättä sovi ystäväni koiralleni. Vaikka ystäväni koira olisi samanrotuinen ja samankokoinen kuin omani, niin koirien rakenteessa, fyysisessä kunnossa sekä opituissa tavoissa ja kokemuksissa voi olla eroa. Näillä on taas vaikutusta harjoitusten suunnittelussa, jotta saadaan vahvistettua oikeita asioita eli esimerkiksi hyppytekniikkakoulutuksessa sitä, että koira hyppäisi niin tehokkaasti kuin mahdollista, mutta myös mahdollisimman vähän tavalla, joka kuormittaa koiran kroppaa väärin.

1. Koiran psyykkinen valmennus
  • Oppimaan oppinut koira
  • Koiran valinnat
  • Lajityypillisen käyttäytymisen huomioiminen
  • Vapaa-ajan virikkeistäminen
  • Palauttavat harjoitukset – niin psyykkiset kuin fyysiset
  • Lepo – oppiminen tapahtuu levossa ja lihakset kasvavat levossa
2. Fyysiset taidot (fysiikkatreenit)
  • Fyysisten taitojen lähtökartoitus
    • Mitä vahvistaa lisää
    • Mille ylläpitotreeniä
  • Vauhdin hallinta
    • Fyysiset taidot (fysiikkatreenit)
    • Harjoitteet
    • Ennaltaehkäisy
3. Vireenhallinta
  • Elämäntapa 24/7
  • Intervallitreeni = Vireen noston ja laskun vaihtelua
  • Lähtökäyttäytyminen
    • Malttikäyttäytyminen
    • Räjähtävät lähdöt
  • Taukokäyttäytyminen
4. Hyppytekniikan perusharjoitteet
  • Perussarja
    • Ihan perus
    • Variaatioita
    • Ohjaajan toiminta kohti rataharjoittelua
    • Tokohypyn pohjataitoja
  • Setpoint
    • Setpointin alkuverryttely
    • Tasot 1.-2.
    • Tasot 3.-4.
5. Etäisyyden arviointi
  • Kasvava sarja
  • “6-6-9”
6. Taipuminen 
  • Slice
  • Hevosenkenkä
  • Sovelluksia
7. Hyppytekniikkaharjoittelun sovelluksia ja radanomaisia harjoituksia
8. Erilaisten hyppyesteiden opetus
  • Rengas
  • Pituus
  • Muuri
9. Kohti ratatreeniä
  • Hypyn tarjoaminen
    • Kriteerit ja palkkion suunta
    • Tasot 1.-4.
    • Tasot 5.-6.
  • Rataharjoituksia, joissa joku idea
10. Pujottelu & 2×2 kepit
  • Fyysiset taidot (fysiikkatreenit)
  • Pujottelun alkuverryttely
  • Kriteerit ja palkkion suunta
  • Käytettävät vahvisteet
  • Palauttavat treenit
11. Puomi, keinu ja A-este
  • Fyysiset taidot (fysiikkatreenit)
  • Puomin, keinun ja A-esteen alkuverryttelyt
  • Kriteerit sekä palkkion suunnat ja toimitustavat
  • Käytettävät vahvisteet
  • Palauttavat treenit
12. Kokonaisuuden hallinta