Systemaattisen virikkeistämisen mahdollisuudet

Virikkeillä voidaan vaikuttaa koiran elämänlaatuun sekä lisätä käyttäytymisen monimuotoisuutta ja lajityypillistä käyttäytymistä.

Aloitin koiraharrastuksen noin 20 vuotta sitten. Tuolloin harjoittelimme agilityä puhtaalla betonipohjalla. Tai ei se betoni puhdas ollut, mutta siis sen päällä ei ollut mattoa, ei keinonurmea, ei kumi- tai korkkirouhetta eikä siis mitään joustoa. Myöskään mitään alkuverryttelyjä tai loppujäähdyttelyjä ei tehty. Tuolloin agilityssä taisi olla vain kahdet rimakorkeudet, mutta radat olivat melko yksinkertaisia. Laji on mennyt noista ajoista kaikin puolin eteenpäin. Koirien fyysinen valmennus, alku- ja loppuverryttelyt sekä koiran huollattaminen eläinfysioterapeutilla ovat arkipäivää. Agilitykoirien opettaminen on mennyt eteenpäin. Ratakuviot ovat tulleet haasteellisimmiksi, mutta ohjaaminen on helpottunut erilaisten ohjausjärjestelmien ansiosta. Agility on alkanut saamaan urheilun statuksen. Agilityohjaajille on tarjolla psyykkistä valmennusta. Hienoa!

Mutta mitenkäs koiran mentaalipuolen valmennus?

Ihmispuolella huippu-urheilijalle on suunniteltu päivät ja aikataulut. Pohditaan mikä ihmisellä auttaa huippusuoritukseen – esimerkiksi kisapäivänä huppu päähän ja kuunnella musiikkia. Mikä koiralla auttaa huippusuoritukseen? Miten nämä voi ja kannattaa ottaa huomioon? Näihin ei usein lajitreenissä keskitytä, kun keskitytään vain lajiin. Tai sitten otetaan huomioon vasta kun alkaa olla ongelmia.

Systemaattisen virikkeistämisen käyttämätön potentiaali

Viimeisen kolmen vuoden aikana koirien hyppytekniikkakoulutus on ollut kovasti sydäntäni lähellä, koska olen voinut yhdistää siinä suuren intohimoni koirien kouluttamiseen ja valtavan kiinnostukseni fyysisen puolen juttuihin. Syyskuussa aloitin Eläinkoulutusblogin Jaana Pohjolan pitämän Tyytyväinen harrastuskoira – onnellinen omistaja kurssin, jonka myötä virikeohjelman laatiminen ja toteutus on menossa pikkuhiljaa mielenkiintoisuudeltaan hyppytekniikan ohi. Tosin hyppytekniikkaharjoittelukin voi olla yksi virike. Ympäri mennään, yhteen tullaan!

Olen vielä alkutaipaleella virikeohjelmien suunnittelussa, mutta olen jo tähän mennessä erittäin vaikuttunut ja vakuuttunut systemaattisen virikkeistämisen hyödyistä. Mitä potentiaalia ja mahdollisuuksia sieltä löytyykään koiran olotilan muuttamiseen ja viretilan hallintaan ynnä muihin!

Kouluttamisen tarve voi vähentyä, kun koira saa olla koira ja tehdä koiramaisia juttuja.

Virikkeiden käytöllä pitää olla joku tavoite, jota kannattaa harrastuskoiralla verrata sen harrastamaan lajiin. Onko asioita, joita ei halua sotkea? Miten saada virikkeet ja lajitreenin tukemaan toisiaan sekä virikkeet edistämään lajitreeneissä onnistumista?

Meidän koirilla tämän hetkisen virikeohjelman tavoitteena on tyytyväinen koira. Sen jälkeen virikeohjelman tavoitteeksi tulee Funille tyytyväinen harrastuskoira, jonka jälkeen se muuttuu joskus kisakoiran virikeohjelmaksi. Meidän koti taitaa nykyisin olla vähän kuin tutkimuskeskus, jossa tehdään pieniä tutkimuksia. Testaillaan, kokeillaan ja kerätään dataa. Virikkeet mietitään yksilöllisesti – koira päättää toimiiko virike. Ja kun on havaittavissa käyttäytymisen monimuotoisuuden lisääntymistä, niin saa taas uusia ideoita minkälaisia virikkeitä koiralle voisi tarjota.

Virikkeissä kokemus on tärkein

Virikkeiden tietoinen ja suunnitelmallinen käyttäminen voi olla melko käyttämätöntä potentiaalia senkin takia, että on voitu ajatella, että koiran elämä on muutenkin täynnä kaikkea kivaa, eikä sitä tarvitse virikkeistää. Kaikki toiminta ei kuitenkaan ole automaattisesti virike. Se on virike vain jos siihen liittyy koiran omaehtoisuus. Koira tekee valinnan onko jokin asia virike.

Lisää luettavaa ja inspiraatiota Jaana Pohjolan artikkeleista:

Continue Reading