Parempaa harjoittelua eläinlääkärikäyntejä varten

Molemmilla koirillani on eläinlääkäripelko. Vaikka olemme harjoitelleet käsittelyitä ja olemme saaneet myös hyviä kokemuksia eläinlääkäreistä, niin ne eivät ole riittäneet. Toisella koirallani pelko paheni viime vuonna ja toiselle puhkesi. Molemmilla eläinlääkäripelko alkoi suunnilleen samassa iässä. Molemmilla on myös ollut kymmeniä eläinlääkärikäyntejä.

Meidän “epäonnistumisista” joku voisi syyllistää minut, joku eläinlääkärin ja joku koiran. Mutta, jospa ei syyllistetä ketään, vaan otetaan yhdessä opiksi näistä kehitettävistä kohteista ja yritetään yhteistyössä enemmän?

Eläinlääkäripelko ei puhjennut koirillani tuosta noin vain, vaan siihen on vaikuttanut useampi asia ja se on, miten sen nyt sanoisi, useiden kokemusten ja pidemmän ajan tuotos. Eläinlääkäripelko ei ole jäävuori, vaan jäävuoren huippu. Tällöin pinnan alla on paljon tekijöitä.

Kun olen miettinyt, olisinko voinut valmistella ja valmentaa koiriani paremmin käsittelytilanteisiin, jotta eläinlääkäripelko ei olisi alkanut, niin vastaukseni on kyllä ja ei.

Monet eläinlääkärikäynnit ovat tulleet yhtäkkiä ja odottamatta, niin ei, en olisi voinut valmistella koiriani paremmin. Mutta jos menen ihan alkuun, niin kyllä, olisin voinut valmistella ja valmentaa koiriani paremmin ainakin joitakin käsittelytilanteita varten.

Ihan alkuun menemisellä tarkoitan sitä aikaa, kun koiranpentu tulee. Se on aikaa, kun ei toivo, että pentu silloin tai myöhemmin sairastuisi tai loukkaisi itseään tapaturmaisesti. Silloin saattaa kuitenkin toivoa, että pennun kanssa voisi tulevaisuudessa harrastaa jotakin koiraharrastuslajia ja ehkä jopa käydä kokeissa ja kilpailuissa.

Pian pennun tultua saattaa aloittaa leikin varjolla valmistavien taitojen harjoittelun harrastuksia varten. Hyvissä ajoin, koska kokeet ja kilpailut olisivat vasta joskus tulevaisuudessa ehkä aikaisintaan kahden vuoden päästä, eikä niihin silloinkaan osallistuttaisi yhtäkkiä eikä varsinkaan ilman pitkäjänteistä ja huolellista valmistautumista.

Silloin ihan alussa (kun pentu on tullut) saattaa toiveena siis olla harrastukset, joita varten todennäköisesti aloittaa huolellisen valmistautumisen. Toiveissa ei ole yllättävät eläinlääkärikäynnit (sairastelut ja tapaturmat), joihin ei silloin ehkä näe tarvetta valmistautua.

Jälkeenpäin olen miettinyt, että mitä olisi kannattanut tehdä toisin, mihin kiinnittää huomiota, mitä harjoitella jo aiemmin ja enemmän. Niillä samoilla harjoituksilla yritän nyt korjata eskaloitunutta tilannetta. Yksistä harjoituksista syntyikin jo koirien Tassuvalmennus!

Jos joku harrastuslaji ei suju, niin sen voi

  1. pilkkoa pienempiin palasiin ja harjoitella paremmaksi tai
  2. harrastuksen voi lopettaa

Eläinlääkärissä käymistä ei voi lopettaa, koska meidänkin tilanteessa uusia käyntejä on tulossa nyt heti alkuvuodesta. Jäljelle jää siis vaihtoehto numero yksi: pilkkoa eläinlääkärikäynti pieniin palasiin ja pyrkiä harjoittelemaan paremmaksi!

On kaikkien etu, että koiraa ei jätä valmentamatta eläinlääkärikäyntejä varten. Mitä jos siis käsittelyihin laitettaisiin sama määrä ajatuksia, energiaa ja pitkäjänteisyyttä kuin harrastusjuttujen työstämiseen?